14. joulukuuta 2014

14. Rocky road



Tänään kävi kahvivieraita eli oli hyvä syy kokeilla mieleen tullutta kakkuideaa –  jouluista rocky road kakkua. Etenkin näin joulun aikaan tuntuu monessakin paikassa olevan tarjolla erilaisia rocky road suklaa –reseptejä ja niistä se idea sitten lähti.





Jouluinen rocky road –kakku


Pohja
150 g piparkakkuja
50 g voita

Suklaamousse
3 liivatelehteä
2,5 dl vaahtoutuvaa vaniljakastiketta 
200 g maustamatonta tuorejuustoa
200 g tummaa suklaata
0,5 dl appelsiinimehua
noin 2 dl pieniä vaahtokarkkeja
noin 2 dl marenkia kevyesti murskattuna

Koristeluun
Piparkakkua ja marenkia murskattuna

* Vuoraa irtopohjavuoan (halkaisija 19cm) pohja leivinpaperilla. Murskaa piparkakut. Sulata voi ja sekoita piparien joukkoon. Painele seos vuoan pohjalle. Nosta jääkaappiin moussen valmistuksen ajaksi.
* Laita liivatelehdet likoamaan. Vaahdota vaniljakastike. Sulata suklaa mikrossa ja sekoita joukkoon tuorejuusto. Lisää suklaa-juusto-seos vaniljavaahtoon. Kuumenna mehu ja liuota liivatelehdet. Valuta mehu ohuena nauhana moussen joukkoon kokoajan sekoittanen. Lisää vaahtokarkit ja kevyesti murskatut marengit ja sekoita varovasti. Kaada mousse vuokaan pohjan päälle. Pinta saa jäädä epätasaiseksi. Anna hyytyä vähintään neljä tuntia.
*Koristele piparkakku- ja marenkimurskalla.


-Sini-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti