Tunikatehtailua

Tänään on kerätty vähäiset joulukoristeet kaappiin odottamaan seuraavaa vuotta ja suunniteltu huomista paluuta arkeen. Näin loppiaisen kunniaksi voi kuitenkin vielä katsahtaa taaksepäin joulujuttuihin.

Halusin kovasti päästä kokeilemaan silitettäviä koristekalvoja ja niinpä päätin ommella Pikkupirpanan serkuille joululahjoiksi tunikoita. Mallina käytin samaa Mekkotehdas-kirjan mallia kun aikaisemmin tässä Pikkupirpanan tunikassa. Jokaiseen tunikaan piirtelin kuvan, jonka sitten leikkasin koristekalvosta ja silitin kiinni. Näppärää. Tätä uutta tuttavuutta tulen varmasti käyttämään jatkossakin.

Pikkupirpana oli niin innokas malli, että meinasi lahjat jäädä paketoimatta.

 -Sini-

Vanhasta uutta | äidiltä tyttärelle

Aina välillä vaatekaapin kätköistä löytyy vaatekappaleita, jotka voi todeta todellisiksi virheostoksiksi. Joskus ostohetkellä varsin kivan näköinen vaate, kun saattaa lopulta kuitenkin jäädä käyttämättä. Nykyään kyllä pyrin harkitsemaan ostoksia entistä kriittisemmin, mutta hudeilta ei silti aina välty. Yksi tällainen huti omalla kohdalla oli pari vuotta sitten kaappiin eksynyt pilkullinen kesämekko …enpä tainnut kertaakaan käyttää. Mekko oli jo päätymässä kirppispöydälle kunnes keksinkin kankaalle parempaa käyttöä. Mekon helmoista riittäisi juuri riittävästi pikkupirpanan vaatteisiin.

Ilmojen kylmettyä ja ohuen pipon jäätyä auttamatta liian ohueksi ja villapipon ollessa vielä aina liian hiostava tuli tarve surauttaa pirpanalle uusi pipo. Kankaiksi valikoitui pala mekon helmaa ja vuoreksi tai oikeastaan kääntöpuoleksi, sillä pipoa voi käyttää kummin päin vaan, keltainen jämä college. Joskus vuosia sitten olen tuosta keltaisesta collegesta jotain ommellut ja rippeistä riitti juuri ja juuri pipoon. Kaavan peruspipoon sain naapurilta.

Jokunen viikko sitten, kun rupesi tuntumaan siltä, että mahakas olotila on lähestymässä päätöstä ja merkit viittasivat siihen, että sairaalareissusta ei ihan parissa päivässä selvitä, iski paniikki. Ihan normaalia kaiketi. Olisihan luvassa ensimmäinen kerta, kun pikkupirpana jäisi vaille äidin hoivaa yötä pidemmäksi ajaksi. Joskus ehkä tituleeraisin itseäni ihan kohtalaisen järkeväksi, mutta tämän eropaniikin edessä järkevä ajatuksen juoksu unohtui. Sen sijaan olin varma, että sillä aikaa kun loikoilen sairaalassa, loppuu maailmasta pienten tyttöjen vaatteet. Toki huolehdin siitäkin, että puhtaita vaatteita oli aina kaapissa riittäväsi, mutta eihän se tuntunut riittävältä varotoimenpiteeltä. Pikkupirpanalle oli aivan välttämättä saatava yksi uusi tunika/mekko. Niinpä kaivelin kaapista loput mekkoni helmoista ja lisäpalana vähän raidallista trikoota ja keltaista resoria. Kaava löytyi Mekkotehdas – kirjasta. Toisin kuin kirjassa, ompelin takaosan kahdesta erillisestä kappaleesta ja hihoihin lisäsin resorit.

Mekko sopi pikkupirpanan mielestä varsin hyvin tanssahteluun. Ja sairaalareissustakin selvittiin ilman, että sillä välin olisivat vaatteet maailmasta loppuneet.

-Sini-

Häähumua

Viime viikolla ompelukone lauloi innokkaasti joka ilta …ääni, jota tässä huushollissa kuulee nykyään aivan liian harvoin. Lauantaina tanssittiin miehen veljen häitä ja pikkupipanalle piti saada juhlaan sopiva mekko. Surffattuani läpi kaikki mahdolliset ja mahdottomat nettikaupat tulin siihen tulokseen, ettei etsimääni löytyisi …ei ainakaan kohtuu hintaan. Niinpä kaivoin kaapista esiin ”jämäsametin” eli sametin, jota joskus olin ostanut reilusti yli silloisen tarpeen ja pikku/pallokangasta piristeeksi …jälkimmäinen oli hankittu leikkimökkiä koristamaan, mutta ne ompelut kun ovat jääneet to do -listalla hetkellisesti hännille, saatoin käyttää osan kankaasta parempaan tarkoitukseen.  Äitini kaava-arkistot ovat vertaansa vaille ja syksy/talvi /2000 Ottobre –lehdestä löytyi tarkoitukseen sopiva kaava …se vaati vain vähän muokkausta. Ja kyllä …vuoden 2000 lehti oli oikeasti kyseessä ja se kuuluu siinä arkistossa ihan näihin tuoreisiin kaavalehtiin.

Kuvat TH

Onneksi tämä mekko pääsee esiintymään vielä toisiinkin juhliin, kun parin viikon päästä vieraillaan ihanan ystäväni pienenpienen neitokaisen ristiäisissä. Sen jälkeen kohtalo taitaa olla kaapissa roikkumista ja siirtyminen pieneksi jääneiden vaatteiden laatikkoon.

-Sini-

Pipo II

Voihan räkä! Täällä ollaan oltu koko porukka isoimmasta pienimpään sinnikkään flunssan kourissa …ei tunnu ohi menevän millään. Kaikki ylimääräinen kiva on jäänyt tekemättä, kun kaiken pakollisenkin jaksamiseksi on joutunut pinnistelemään.

Tänään uhmasin räkätautia ja saatoin valmiiksi toisen pirpanalle neulomani pipon. Talven kaupunki- ja kyläreissuja varten siistimmäksi takiksi valikoitua liila untuvatakki ja tietysti piti saada takkiin sopiva pipo. Kaapista löytyi vajaa kerä sopivan väristä villalankaa eli ei kun vaan puikot heilumaan …taas. Mies jo eräänä iltana kysyikin, että mikä mummovaihe vaivaa, kun joka ilta pitää puikot heiluen käpertyä sohvan nurkkaan.

Pipon ompelin maailman helpoimmalla ohjeella eli pelkkää oikeeta kahdella puikolla. Silmukoita loin siis sopivan määrän puolikkaaseen päänympärykseen. Neuloin samanlaiset raidat suorakaiteen molempiin päihin ja sitten vaan neulalla reunat yhteen.

Mutta jotain lisää pipo vielä kaipasi. Kovasti olen ihastellut eri blogeissa hienoja virkkuutöitä. Itse en ole virkannut sitten ala-asteen. Voiko se nyt niin vaikeaa olla? Voi! Pienen googlailun jälkeen olin löytänyt useammankin ”helpon” kukan virkkausohjeen. Ketjusilmukka, piilosilmukka, pylväs …lisää googlausta, kädestä pitäen ohjeita, ohjevideoita. Lopulta sain aikaiseksi jotain, jota joku likinäköinen saattaisi kaukaa katsoessa kutsua kukaksi. Sai kelvata tällä kertaa. Ohjetta en voi laittaa kahdesta syystä: en oikeasti tiedä miten pääsin tuohon lopputulokseen ja, jos tietäisin, en kehtaisi kertoa (sen verran tuli rikottua virkkaamisen ”perussääntöjä”). Haaveena oli myös virkata nätti reunapitsi pipoon, mutta sen verran huonosti tulin toimeen tuon koukkupään kanssa, että jätin väliin.

Virkkaamisen opettelu taitaa päätyä to do-listalle. Ehkä ensi talveksi pikkupirpana saa pipon, jossa on hieno virkattu reunapitsi.

 Tällä kertaa en edes jaksanut yrittää ottaa kuvia piposta liikkuvan mallin päässä …

Pipo I

Rahiprojektin klik myötä heräsi pitkään kadoksissa ollut neulomisinto. Innon puutteeseen on ehkä vaikuttanut se, etten ole kovin hyvä tässä harrastuksessa ja sen vähän mitä osaan teen armottoman hitaasti. Kirja-alesta tarttui alkusyksystä mukaan Neulojan käsikirja …ja sitten ei enää löytynyt tekosyitä olla heiluttelematta puikkoja. Näin lunta ja pakkasia odotellessa ei ollut vaikea keksiä neulottavaa. Ensimmäisenä puikolle pääsi pipo pikkupirpanalle.

Ohje Neulojan käsikirjasta. Toteutin ilman vartta.

1. Alkuun neuloin sopivan pätkän kaks oikein kaks nurin resoria.
2. Sen jälkeen muutama kerros pelkkää oikeaa.
3. Sitten muuten oikeaa, mutta pipon etupuolelle kukka nurjilla silmukoilla.
4. Kukan jälkeen aloitin kaventamisen, ettei piposta olisi tullut ihan valtavaa pieneen päähän.
5. Oli pakko tehdä tupsu.

Ajattelin ottaa piposta kuvia tulevan käyttäjän päässä …

…mutta pikkupirpanan mielestä pipo ei kuulu sisällä päähän, ei edes talven tuloa odotellessa.