28. helmikuuta 2013

Kuin kaksi marjaa



…tai oikeastaan yksi marja ja kaksi versiota samaisesta leivoksesta.

Helmikuu on ollut varsin hektinen. Ohjelmassa on ollut paljon kaikkea kivaa ja ennen kaikkea paljon kaikkea leipomista. Niin paljon kaikkea, etten ole ehtinyt tänne mitään päivittelemään, vaikka ainakin leivontajuttuja olisi riittämiin. Toisaalta myös kuvien räpsiminen aamun pimeydessä tai illan pimeydessä on sen verran ankeaa, että on monesti jäänyt räpsimättä ja onhan sitä nyt vähän hassua postailla reseptejä ilman kuvia.

Ystävänpäivänä muistin työkavereita puolukkaleivoksilla ja niiden päästyä suureen suosioon hyödynsin samaa melkein samaa reseptiä kynttiläkutsukahvitteluiden tarjottavana.

Puolukka-mantelileivokset


Pohja
250 g voita tai margariinia
1 ½ dl sokeria
2 keltuaista
3 dl vehnäjauhoja
2 tl vaniljasokeria
noin 100 g mantelirouhetta

Toisessa versiossa tein puolikkaan taikinan, joten leivoksia tuli vähemmän, mutta korkeampia.

Puolukkamousse
4 liivatelehteä
2,5 dl Flora vanillaa
200 g tuorejuustoa
(130 g valkosuklaata)
1,5 dl sokeria (1dl sokeria riittää, jos käytät moussessa valkosuklaata)
2,5 dl puolukkaa

Mantelikrokantti
2 dl sokeria
1 rkl voita
1 maustemitta suolaa
40 g mantelilastuja

*Vaahdota voi ja sokeri. Lisää keltuainen. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää sen jälkeen nopeasti taikinan joukkoon. Kääri taikina muovikelmuun ja nosta vähintään puoleksi tunniksi jääkaappiin jähmettymään. Kauli jähmettynyt taikina ohueksi levyksi uunipellille jauhoja apuna käyttäen. Paista  200 asteisessa uunissa noin 10 minuuttia.
*Leikkaa yhä lämmin pohjalevy sopivan kokoiseksi käyttämääsi astiaa/vuokaa varten. Anna jäähtyä ja nosta reunalliseen astiaan, joka on vuorattu kelmulla tai leivinpaperilla tai käytä kulmikasta reunavuokaa.
*Laita liivatelehdet likoamaan. Vaahdota flora vanilla. Sulata valkosuklaa ja sekoita tuorejuuston sekaan. Lisää tuorejuusto ja sokeri vaniljavaahtoon. Soseuta puolukat ja lisää vaahtoon. Jätä vähän mehua liivatteita varten. Lämmitä mehu ja liota siihen liivatteet. Lisää ohuena nauhana vaahdon joukkoon kokoajan sekoittaen. Kaada mousse pohjan päälle ja nosta jääkaappiin hyytymään.
*Sulata sokeri paksupohjaisessa kattilassa korkealla lämmöllä. Vältä turhaa sekoittamista. Sekoita sulan sokerin sekaan voi ja suola, sekä lopuksi nopeasti mantelilastut. Kaada uunipellin päällä olevalle leivinpaperille, peitä toisella palalla leivinpaperia ja kauli ohueksi. Tämä tulee tehdä nopeasti. Anna jäähtyä. Jäähtyneestä krokantista voi käsin murtaa sopivia paloja leivosten koristeluun.






Tänään satoi ja paistoi samaan aikaan …eikös se ole kesän tai ainakin kevään merkki!

-Sini-

13. helmikuuta 2013

Kukkiva kakku



Lauantain häähumusta siirryttiin lennossa synttäreiden juhlintaan, kun morsiusparin kuopus täytti vuoden. Kaasoilukiireiden ja pirpanan mekon ompelun lomassa tuli pyöräytettyä pirteän keltainen appelsiinisuklaa-”prinsessakakku”. Nopeastikin voi saada aikaiseksi herkullista.

Appelsiini-suklaa-prinsessakakku


Pohja
Mehevä suklaakakkupohja Kinuskikissan reseptillä klik

Täyte
4 liivatelehteä
2 appelsiinia
1prk Flora Vanilla –vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
200g appelsiinituorejuustoa
sokeria maun mukaan
130g tummaa suklaata

Kostutus
maitoa

Koristelu
keltaista marsipaania
marsipaanikukkia

*Leivo kakkupohja ohjeen mukaan.
*Leikkaa jäähtynyt pohja kolmeen osaan. Pienennä kahta päällimmäistä kerrosta sopivaksi, jotta kakun saa koottua kauniin muotoiseen pyöreäpohjaiseen kulhoon.
*Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Kuori appelsiini, poista siemenet ja soseuta. Vaahdota vaniljakastike. Sekoita appelsiinisose ja –tuorejuusto vaniljavaahtoon. Lisää sokeria oman maun mukaan. Kuumenna pieni tilkka appelsiinimehua (tai vettä) ja liuota liivatteet siihen. Kaada ohuena nauhana vaahdon joukkoon kokoajan sekoittaen. Rouhi suklaa ja lisää vaahtoon.
*Vuoraa pyöreäpohjainen kulho kelmulla. Laita kulhon pohjalle vähän vaahtoa, pienin pohjapala, kostuta ...jatka kakun kokoamista "väärin päin". Päällimmäiseksi jäävää pohjaa ei kannata kostuttaa kuin vähän.
*Laita kakun päälle kevyt paino ja nosta jääkaappiin hyytymään vähintään 4 tunniksi.
*Kumoa kakku tarjoilualustalle.
*Kauli marsipaani jonkun verran kakkua isommaksi. Nosta kakun päälle ja siisti reunat. Koristele marsipaanikukilla. Kukat saa helposti liimattua sokerikuorrutteella.





Synttärisankarin käsissä kakku päätyi melkein kaikkialle muualle paitsi suuhun.


Helmikuu on herkkuja täynnä!

-Sini-

12. helmikuuta 2013

Häähumua



Viime viikolla ompelukone lauloi innokkaasti joka ilta …ääni, jota tässä huushollissa kuulee nykyään aivan liian harvoin. Lauantaina tanssittiin miehen veljen häitä ja pikkupipanalle piti saada juhlaan sopiva mekko. Surffattuani läpi kaikki mahdolliset ja mahdottomat nettikaupat tulin siihen tulokseen, ettei etsimääni löytyisi …ei ainakaan kohtuu hintaan. Niinpä kaivoin kaapista esiin ”jämäsametin” eli sametin, jota joskus olin ostanut reilusti yli silloisen tarpeen ja pikku/pallokangasta piristeeksi …jälkimmäinen oli hankittu leikkimökkiä koristamaan, mutta ne ompelut kun ovat jääneet to do -listalla hetkellisesti hännille, saatoin käyttää osan kankaasta parempaan tarkoitukseen.  Äitini kaava-arkistot ovat vertaansa vaille ja syksy/talvi /2000 Ottobre –lehdestä löytyi tarkoitukseen sopiva kaava …se vaati vain vähän muokkausta. Ja kyllä …vuoden 2000 lehti oli oikeasti kyseessä ja se kuuluu siinä arkistossa ihan näihin tuoreisiin kaavalehtiin.




Kuvat TH


Onneksi tämä mekko pääsee esiintymään vielä toisiinkin juhliin, kun parin viikon päästä vieraillaan ihanan ystäväni pienenpienen neitokaisen ristiäisissä. Sen jälkeen kohtalo taitaa olla kaapissa roikkumista ja siirtyminen pieneksi jääneiden vaatteiden laatikkoon.

-Sini-

2. helmikuuta 2013

Mustia karkkeja



Perjantaina sai taas herkutella herkkulakon jälkeen. Salmiakilla piti aloittaa.

Tänään juhlistettiin perheen voimin pienten serkusten nimppareita. Osuvat niin sopivasti lähipäiville, että yhdet juhlinnat riittävät. Juhlat ei ehkä ole oikea nimitys, mutta brunssin verran ehdittiin olla kaikki samassa paikassa, mikä on suuri saavutus tässä kiireisessä porukassa.

Brunssin herkkuosuutta edusti lakufudge-suklaamuffinsit. Perus suklaamuffinsseja, joihin upotin jokaiseen yhden lakritsifudgen …sellaisen, joita myydään irttaritiskeissä. Muffinsin päälle kaulin samaisesta herkusta ohuen pyörylän koristeeksi. Vähän pienittynä fudge olisi muffinssin keskellä ehkä pehmeämpää, mutta näinkin maistui lakun ja suklaan suurkuluttajille.


Lakufudge-suklaamuffinsit


noin 14 kpl

2 munaa
2dl sokeria
100g voisulaa
2dl maitoa
1 dl maitorahkaa
4 dl vehnäjauhoja
1 rkl leivinjauhetta
1,5 dl kaakaojauhetta
0,5 tl suolaa
lakufudgeja

*Vatkaa munat ja sokeri. Lisää voisula, maito ja maitorahka. Siivilöi kuivat aineet ja lisää taikinaan.
* Peitä muffinssivuokien pohja taikinalla, lisää fudgekuutio ja lisää taikinaa niin, että fudge peittyy.
*Paista 175 asteessa 15-20min.
*Jäähdytä muffinsit.
*Kauli fudge ohueksi levyksi ja ota pyöreällä muotilla sopiva rinkula peittämään muffinssin pinta. Kaulimista helpottaa fudgen nopea käyttäminen mikrossa.



 Kuvat: TH

Päivän pituus on Helsingissä jo yli 8 tuntia eli aurinko tekee taas pidempää päivää kuin virkamies …tästä käänteestä ystäväni muistaa joka kevät muistuttaa.

Valoisia päiviä!

-Sini-