Viime viikolla ompelukone lauloi innokkaasti joka ilta …ääni,
jota tässä huushollissa kuulee nykyään aivan liian harvoin. Lauantaina
tanssittiin miehen veljen häitä ja pikkupipanalle piti saada juhlaan sopiva
mekko. Surffattuani läpi kaikki mahdolliset ja mahdottomat nettikaupat tulin
siihen tulokseen, ettei etsimääni löytyisi …ei ainakaan kohtuu hintaan. Niinpä
kaivoin kaapista esiin ”jämäsametin” eli sametin, jota joskus olin ostanut
reilusti yli silloisen tarpeen ja pikku/pallokangasta piristeeksi …jälkimmäinen
oli hankittu leikkimökkiä koristamaan, mutta ne ompelut kun ovat jääneet to do -listalla
hetkellisesti hännille, saatoin käyttää osan kankaasta parempaan tarkoitukseen.
Äitini kaava-arkistot ovat vertaansa vaille
ja syksy/talvi /2000 Ottobre –lehdestä löytyi tarkoitukseen sopiva kaava …se
vaati vain vähän muokkausta. Ja kyllä …vuoden 2000 lehti oli oikeasti kyseessä
ja se kuuluu siinä arkistossa ihan näihin tuoreisiin kaavalehtiin.
Kuvat TH |
Onneksi tämä mekko pääsee esiintymään vielä toisiinkin
juhliin, kun parin viikon päästä vieraillaan ihanan ystäväni pienenpienen
neitokaisen ristiäisissä. Sen jälkeen kohtalo taitaa olla kaapissa roikkumista
ja siirtyminen pieneksi jääneiden vaatteiden laatikkoon.
-Sini-
Ihana mekko!
VastaaPoistaKiitos!
Poista