Koukussa yrittämiseen

Virkkuukoukku ja minä, emme ole oikeastaan koskaan olleet parhaita kavereita – tai kavereita ollenkaan. Muistan joskus ala-asteella takunneeni pylväiden ja muiden kanssa. Sen sijaan en muista yhtään virkkuutyötä, jonka olisin tehnyt tai ainakaan saanut valmiiksi. Ehkä sellaisia ei ole. Muiden virkkuutöitä ihastellessa olen monesti miettinyt, että tuo taito pitäisi kyllä opetella. Aikaa ei kuitenkaan muka ole ollut ja niinpä olen tyytynyt puhisemana ja pihisemään omaa osaamattomuuttani.

Porvoossa kässäbloggariporukassa vietetty päivä herätti jokseenkin kadoksissa olleen innon käsitöiden tekemiseen ja uuden oppimiseen tälläkin saralla. Ja kun vielä Teetee Shopissa ihastuin virkattuun hameeseen, oli päätös tehty. Ei auta kuin harjoitella tuo koukuttava taito.

Töiden aloitus on tuonut mukanaan työmatkoja, hotellissa vietettyjä öitä ja yksinäisiä iltoja vapaa-aikaa iltoihin. Eräänä tällaisena iltana googlailin kuvallisia kädestäpitäen-ohjeita ja yritin itse. Pienen väkerryksen jälkeen rupesi syntymään kovasti isoäidinneliötä muistuttavaa jälkeä. Voinko nyt sanoa osaavani virkata? Ainakin voin sanoa olevani koukussa.

-Sini-

Pipo II

Voihan räkä! Täällä ollaan oltu koko porukka isoimmasta pienimpään sinnikkään flunssan kourissa …ei tunnu ohi menevän millään. Kaikki ylimääräinen kiva on jäänyt tekemättä, kun kaiken pakollisenkin jaksamiseksi on joutunut pinnistelemään.

Tänään uhmasin räkätautia ja saatoin valmiiksi toisen pirpanalle neulomani pipon. Talven kaupunki- ja kyläreissuja varten siistimmäksi takiksi valikoitua liila untuvatakki ja tietysti piti saada takkiin sopiva pipo. Kaapista löytyi vajaa kerä sopivan väristä villalankaa eli ei kun vaan puikot heilumaan …taas. Mies jo eräänä iltana kysyikin, että mikä mummovaihe vaivaa, kun joka ilta pitää puikot heiluen käpertyä sohvan nurkkaan.

Pipon ompelin maailman helpoimmalla ohjeella eli pelkkää oikeeta kahdella puikolla. Silmukoita loin siis sopivan määrän puolikkaaseen päänympärykseen. Neuloin samanlaiset raidat suorakaiteen molempiin päihin ja sitten vaan neulalla reunat yhteen.

Mutta jotain lisää pipo vielä kaipasi. Kovasti olen ihastellut eri blogeissa hienoja virkkuutöitä. Itse en ole virkannut sitten ala-asteen. Voiko se nyt niin vaikeaa olla? Voi! Pienen googlailun jälkeen olin löytänyt useammankin ”helpon” kukan virkkausohjeen. Ketjusilmukka, piilosilmukka, pylväs …lisää googlausta, kädestä pitäen ohjeita, ohjevideoita. Lopulta sain aikaiseksi jotain, jota joku likinäköinen saattaisi kaukaa katsoessa kutsua kukaksi. Sai kelvata tällä kertaa. Ohjetta en voi laittaa kahdesta syystä: en oikeasti tiedä miten pääsin tuohon lopputulokseen ja, jos tietäisin, en kehtaisi kertoa (sen verran tuli rikottua virkkaamisen ”perussääntöjä”). Haaveena oli myös virkata nätti reunapitsi pipoon, mutta sen verran huonosti tulin toimeen tuon koukkupään kanssa, että jätin väliin.

Virkkaamisen opettelu taitaa päätyä to do-listalle. Ehkä ensi talveksi pikkupirpana saa pipon, jossa on hieno virkattu reunapitsi.

 Tällä kertaa en edes jaksanut yrittää ottaa kuvia piposta liikkuvan mallin päässä …