13. helmikuuta 2014

Mistä on pienet pojat tehty?



Pikkujätin nimijuhlista ehti vierähtää hyvä tovi ennen kuin sain kiitoskortit aikaiseksi. Kovasti oli mielessä erilaisia itse askarreltuja kortteja, mutta kroonisesta ajan ja jaksamisen puutteesta kärsivänä päätin mennä sieltä, missä aita on matalin tai sitä ei ole ollenkaan. Päädyin siis tilaamaan valmiit kortit. Joulunaikaan bongasin tinyprints –sivuston ja sieltä löytyikin ihastuttavia korttipohjia. Itse olin erityisen tyytyväinen sivujen toimintaan, tilaamisen helppouteen ja toimituksen nopeuteen, eikä hintakaan päätä huimannut. Kortti valikoitui lopulta värin perusteella sillä halusin jatkaa juhlien turkoosia teemaa. Kortteihin tuli tekstiksi juhlissakin lausuttu varmasti jokaiselle tuttu runo.

Mistä on pienet pojat tehty?
Mistä on pienet pojat tehty?
Etanoista, sammakoista,
koiran häntätupsukoista.
Niistä on pienet pojat tehty.



Tuo ei enää niin kovin pikku Pikkujätti taitaa kyllä koostua aika paljolti hyvinkin kermaisesta maidosta. Jännityksellä odotan millaiset mitat 4kk neuvolassa saadaan.


Onhan juhlien turkoosi väriteema hyvä aasinsilta lakritsia ja salmiakkia rakastavien lemppari popseihin? Juhlissa tarjoilin Hopetoffee –popseja, joiden ohjeen löysin Kinuskikissalta. Nämä herkut lisäsin tarjolujen listalle ihan viimehetkellä, kun epäilin herkkujen riittävyyttä. Kaikkea oli lopulta yllin kyllin, mutta kyllä nämä silti maistuivat vieraille.

Hopeatoffee –pops


150 g Hopeatoffee-karkkeja
¾ dl kermaa
1 pkt (195 g) Muro-keksejä

noin 20 kpl Tikkaritikkuja

Koristeluun
Vaaleansinisiä Candymelts -nappeja  
Karkkiraetta

*Laita toffeet ja kerma kattilaan. Sekoittele miedolla lämmöllä, kunnes karkit ovat kokonaan sulaneet. Hienonna keksit tehosekoittimella ja lisää toffeekastikkeen joukkoon. Laita massa jääkaappiin jähmettymään.
*Pyörittele massasta sopivan kokoisia palloja ja laita pallot takaisin jääkaappiin.
*Sulta Candymelts napit (tähän sopii myös valkoinen suklaa). Kasta tikkaritikun pää seokseen ja työnnä pallon sisään. Päällystä pallo seoksella. Itse dippailin palloja ja sen jälkeen viimeistelin veitsellä. Ripottele päälle karkkiraetta.
*Täytä sopiva kulho sokerilla. Näin saat popsit pysymään pystyssä.
*Valmiit popsit kannattaa säilyttää jääkaapissa tarjoiluun asti.



-Sini-

8. helmikuuta 2014

30 ruusua ja kakku



Eilen tuli pyöreitä vuosia täyteen. Joskus aiemmin suunnittelin kovasti viettäväni kolmekymppisiä suurieleisesti isoilla juhlilla, mutta kun tuo Pikkujätti on vielä niin kovin pieni hoitoon vietäväksi, muuttuivat suunnitelmat huomattavasti hillitymmiksi. Lopputuloksena olivat juuri tähän hetkeen sopivat juhlinnat ihanien ystävien ja perheen parissa.

Koska nyt oli vuorossa omat juhlat, päätin tehdä kakun, joka olisi juuri minun näköinen. Päädyin suklaakakkuun lakritsi-salmiakkitäytteellä. Ja koristelu oli arvatenkin mustavalkoinen. Suklaakakkupohjan reseptin bongasin syksyn Koko Suomi leipoo – ohjelmasta, ja olen varsin ihastunut tähän toimivaan ohjeeseen. Pohja saattaa vaikuttaa hankalalta tai työläältä, mutta ei todellisuudessa ole teknisesti mitenkään erityisen vaativa. Tiskiä tosin tulee jokunen kulho enemmän, kuin perus sokerikakkupohjaa leipoessa. Kakun koristeluidean kopioin Kinuskikissalta.




Suklaa-salmiakki – kakku


Pohja
150 g voita
150 g tummaa suklaata
5 munaa
1,5 dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja
1/3 dl kaakaojauhetta
1/3 dl perunajauhoja
1,5 tl leivinjauhetta

Kostutus
1,5 – 2 dl maitoa
1 tl vaniljasokeria

Täyte
1 pussi Hopeatoffeeta (miinus pari, jotka päätyivät leipurin suuhun)
2 dl kuohukermaa
1 dl vispikermaa
½ pussia turkinpippurirouhetta

Kreemi
50 g tuorejuustoa
50 g voita
2 – 3 rkl tomusokeria
1 rkl kaakaojauhetta

Päälle
2 pötköä marsipaania

*Sulata voi ja suklaa kattilassa miedolla lämmöllä. Sekoita vehnäjauho, kaakaojauhe, perunajauho ja leivinjauhe keskenään.
*Erottele valkuaiset ja keltuaiset. Vaahdota valkuaiset ja ½ dl sokeria kovaksi vaahdoksi. Valkuaista vaahdottaessa on tärkeätä käyttää puhtaita ja kuivia kippoa ja vatkainta. Vatkaa toisessa kulhossa keltuaiset ja 1 dl sokeria kuohkeaksi vaahdoksi. Keltuaisten vatkaaminen ei ole niin tarkkaa puuhaa, joten voit käyttää samaa vatkainta kuin valkuaisiin ilman välitiskiä.
*Lisää voi-suklaaseos ja kuivat aineet keltuaisvaahtoon. Kuivat aineet mielellään siivilän läpi. Sekoita varovasti, jotta taikina pysyy kuohkeana.
*Lisää taikinan joukkoon valkuaisvaahto kevyesti sekoittaen.
*Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun irtopohjavuokaan (halkaisija 23cm). Vuoan pohjan voi myös vuorata leivinpaperilla kakun irrottamista helpottamaan.
*Paista pohjaa 175 asteisessa uunissa 50 – 60min.

*Laita kattilaan kuohukerma ja hopeatoffeet. Sekoittele miedolla lämmöllä kunnes toffeet ovat kokonaan sulaneet. Anna jäähtyä. Seoksen tulee olla täysin jäähtynyttä ennen vatkausta, joten tämä vaihe kannattaa tehdä jo vaikka päivää aikaisemmin, jos mahdollista.
*Vaahdota jäähtynyt seos. Vatkaa vispikerma toisessa kulhossa vaahdoksi ja lisää hopeatoffeevaahdon sekaan. Lisää joukkoon turkinpippurirouhe.

*Leikkaa jäähtynyt kakkupohja kolmeen osaan. Kokoa kakku. Kostuta kerrokset vaniljasokerilla maustetulla maidolla. Täytettä on juuri sopivasti kahteen väliin. Jos kokoat kakun tarjoilua edeltävänä päivänä, vähempi kostutus riittää. Samana päivänä tarjoiltavaa kakkua kannattaa kostuttaa hiukkasen enemmän. Nosta kakku jääkaappiin.

*Sekoita kreemin ainekset keskenään. Vatkaa seosta parin minuutin ajan, jotta siitä tulee kuohkeaa. Levitä ohuelti kakun päälle ja reunoille. Nosta kakku jääkaappiin marsipaanin kaulimisen ajaksi, jotta kreemi vähän kovettuu. Kreemi ei ole pakollinen osa kakkua, mutta helpottaa siistin marsipaanikuorrutuksen onnistumista.

*Kauli marsipaani tomusokeria apuna käyttäen. Nosta kaulittu levy kakun päälle ja siisti reunat. Koristele.





Juhlan kunniaksi minua muistettiin 30 ruusulla. Varmasti isoin saamani ruusukimppu.



-Sini-

6. helmikuuta 2014

Unohtuneet reseptit



Tarkoituksena oli kirjoitella Pikkujätin nimiäisjuhlareseptit tänne blogiin muistiin heti pian juhlien jälkeen. Joulun alla jäi kuitenkin yks jos toinenkin juttu tekemättä, eikä tilanne parantunut tammikuussa kiireisen arjen pyörteissä. Sisko kyseli paljon kehuja saaneen lohikakun reseptiä, joten nyt taitaa olla korkea aika ryhtyä tuumasta toimeen. Pitää vain toivoa, että muistinsopukoista löytyy oikea resepti.

Hyydytetty lohikakku


Pohja
185 g hapankorppuja
100 g voita

Täyte
4 liivatelehteä
n 400 g kylmäsavulohta
1 ruukku tilliä
1 punasipuli
4 dl kuohukermaa
200 g maustamatonta tuorejuustoa
200 g rapu tuorejuustoa (Viola)
valkopippuria
2 limen mehu

Herneenversoja koristeluun

* Murskaa hapankorput ja sekoita joukkoon sulatettu voi. Painele leivinpaperilla peitetyn irtopohjavuon pohjalle. Laita jääkaappiin täytteen valmistuksen ajaksi.
* Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Valikoi lohesta muutamia kauniita paloja koristelua varten. Pilko loppu lohi pieniksi kuutioiksi. Kakussa saa olla sattumia eli lohen ei tarvitse olla ihan silppua. Silppua tilli ja sipuli.
* Vatkaa kerma. Lisää kermavaahdon joukkoon tilli, punasipuli, tuorejuustot ja valkopippuria maun mukaan.
* Kuumenna limen mehu, sulata joukkoon liivatteet. Sekoita täytteeseen ohuena nauhana kaataen.
* Lisää lohi. Kun lisäät lohen viimeiseksi, ei täytteestä tule paljon vatkattua lohimössöä, vaan lohi jää todella pieniksi sattumiksi kakkuun.
* Kaada täyte pohjan päälle. Tasoita pinta kauniiksi ja laita jääkaappiin hyytymään vähintään neljäksi tunniksi, mielellään kuitenkin seuraavaan päivään.
* Kakku kannattaa suojata hyvin esim. foliolla ja sujauttaa vielä lisäksi muovipussiin. Näin kaikki jääkaapin herkut eivät rupea maistumaan kalalta.
* Koristele lohiruusuilla ja herneenversoilla.


Tässä on tullut vietettyä jokuset juhlat ja kutsut ja tarjoilujen miettiminen on aina vähän työlästä. Simppelikin tarjoilu aiheuttaa helposti jättimäisen kauppalaskun, joten tarjoilua kannattaa miettiä myös budjetin kannalta. Jos yksi suolainen tarjottava on tällainen tuhti lohikakku, kannattaa lisäksi harkita tarjottavaksi jotain, mikä on sekä makujen, että hinnan puolesta vähän kevyempää.
 

-Sini-