Tunikatehtailua

Tänään on kerätty vähäiset joulukoristeet kaappiin odottamaan seuraavaa vuotta ja suunniteltu huomista paluuta arkeen. Näin loppiaisen kunniaksi voi kuitenkin vielä katsahtaa taaksepäin joulujuttuihin.

Halusin kovasti päästä kokeilemaan silitettäviä koristekalvoja ja niinpä päätin ommella Pikkupirpanan serkuille joululahjoiksi tunikoita. Mallina käytin samaa Mekkotehdas-kirjan mallia kun aikaisemmin tässä Pikkupirpanan tunikassa. Jokaiseen tunikaan piirtelin kuvan, jonka sitten leikkasin koristekalvosta ja silitin kiinni. Näppärää. Tätä uutta tuttavuutta tulen varmasti käyttämään jatkossakin.

Pikkupirpana oli niin innokas malli, että meinasi lahjat jäädä paketoimatta.

 -Sini-

Vanhasta uutta | äidiltä tyttärelle

Aina välillä vaatekaapin kätköistä löytyy vaatekappaleita, jotka voi todeta todellisiksi virheostoksiksi. Joskus ostohetkellä varsin kivan näköinen vaate, kun saattaa lopulta kuitenkin jäädä käyttämättä. Nykyään kyllä pyrin harkitsemaan ostoksia entistä kriittisemmin, mutta hudeilta ei silti aina välty. Yksi tällainen huti omalla kohdalla oli pari vuotta sitten kaappiin eksynyt pilkullinen kesämekko …enpä tainnut kertaakaan käyttää. Mekko oli jo päätymässä kirppispöydälle kunnes keksinkin kankaalle parempaa käyttöä. Mekon helmoista riittäisi juuri riittävästi pikkupirpanan vaatteisiin.

Ilmojen kylmettyä ja ohuen pipon jäätyä auttamatta liian ohueksi ja villapipon ollessa vielä aina liian hiostava tuli tarve surauttaa pirpanalle uusi pipo. Kankaiksi valikoitui pala mekon helmaa ja vuoreksi tai oikeastaan kääntöpuoleksi, sillä pipoa voi käyttää kummin päin vaan, keltainen jämä college. Joskus vuosia sitten olen tuosta keltaisesta collegesta jotain ommellut ja rippeistä riitti juuri ja juuri pipoon. Kaavan peruspipoon sain naapurilta.

Jokunen viikko sitten, kun rupesi tuntumaan siltä, että mahakas olotila on lähestymässä päätöstä ja merkit viittasivat siihen, että sairaalareissusta ei ihan parissa päivässä selvitä, iski paniikki. Ihan normaalia kaiketi. Olisihan luvassa ensimmäinen kerta, kun pikkupirpana jäisi vaille äidin hoivaa yötä pidemmäksi ajaksi. Joskus ehkä tituleeraisin itseäni ihan kohtalaisen järkeväksi, mutta tämän eropaniikin edessä järkevä ajatuksen juoksu unohtui. Sen sijaan olin varma, että sillä aikaa kun loikoilen sairaalassa, loppuu maailmasta pienten tyttöjen vaatteet. Toki huolehdin siitäkin, että puhtaita vaatteita oli aina kaapissa riittäväsi, mutta eihän se tuntunut riittävältä varotoimenpiteeltä. Pikkupirpanalle oli aivan välttämättä saatava yksi uusi tunika/mekko. Niinpä kaivelin kaapista loput mekkoni helmoista ja lisäpalana vähän raidallista trikoota ja keltaista resoria. Kaava löytyi Mekkotehdas – kirjasta. Toisin kuin kirjassa, ompelin takaosan kahdesta erillisestä kappaleesta ja hihoihin lisäsin resorit.

Mekko sopi pikkupirpanan mielestä varsin hyvin tanssahteluun. Ja sairaalareissustakin selvittiin ilman, että sillä välin olisivat vaatteet maailmasta loppuneet.

-Sini-

Pinkkiä, pitsiä, lehmiä

Vielä muutama viikko sitten en ollut koskaan ommellut itselleni juhlamekkoa, en mitään missä on pitsiä, en mitään missä on vuori, en mitään mitä käyttäisin mahtipontisissa häissä. Nyt olen. Sain talvella kutsun belgialaisen vaihtarikaverini häihin. Kutsun lisäksi myös toiveen, että olisin todistajana siviilivihkimisessä ja että pikkupirpana esiintyisi uskottavasti morsiustytön roolissa. Haasteita kerrakseen.

Häistä oli tulossa suuret ja mahtipontiset. Ihan kuin elokuvissa. Sellaiset juhlat, joissa en koskaan ennen ollut ollut. Naisten pukukoodina oli pitkä puku ja morsiamen lähiseurueen naisten osalta oli puvulle myös tarkat väritoiveet: ykkösenä häiden pääväri turkoosi ja kakkosena räväkkä pinkki. Käytin kevättalven aikana useita tunteja oikeanlaisen puvun etsimiseen, mutta sitä oikeaa ei löytynyt, ei ainakaan sopivassa koossa. Niinpä lopulta päätin ryhtyä ompeluhommiin itse. Suunnitelmissa oli morsiamen toiveiden mukainen turkoosi mekko, mutta kangaskaupassa hautasin tämän haaveen. Oikeanlaista kangasta oikeassa värissä ei vain löytynyt. Pinkkiä onneksi löytyi.

Päädyin varsin simppeliin malliin. Perus empirelinjainen mekko, jossa hivenen levenevä helma. Puvun selkäosa ja hihat olivat pitsiä. Pitkälle iltapuvulle – etenkään räikeän pinkille – on varmasti varsin vähän käyttöä, joten tämän mekon voi lyhentää polvimittaiseksi, jolloin se sopii monenlaisiin kesän juhliin. Lopputulos ei ehkä ollut täydellinen, mutta varsin tyytyväinen olin aikaansaannokseeni. Onneksi, sillä mitään varasuunnitelmaa en puvun osalta ollut tehnyt.

Muutama kiitos täytyy esittää sillä ilman apujoukkoja ei puku olisi tullut valmiiksi, ei ainakaan ajoissa. Äiti kaiveli kaava-arkistoistaan kasan kaavoja, joista löytyi muokkausta vaille sopiva. Appivanhemmat hoitivat pirpanaa, jotta minä sain tarvittavan ompelurauhan inhimilliseen kellonaikaan. Suurimman avun sain kuitenkin miniäkolleegaltani, joka auttoi kaavoittamisessa, sovittamisessa ja lisäksi evästi korvaamattomilla ompeluohjeilla. Kiitos!

Olin suunnitellut puvun kanssa koruiksi helmet ja muuten mustat asusteet. Juhlalaukku unohtui kuitenkin matkasta, joten laukun virkaa toimitti Belgialaisen pikkukaupungin ostoskadulla pyörähdyksen seurauksena löytynyt Desigualin lompakko.

Häitä tanssittiin kesäkuun ensimmäisenä lauantaina ja niinpä me saimme kesän alkuun sopivan minireissun eteläisen Belgian maaseudulle. Majailimme ystäväni ihastuttavassa kodissa. Ei ole huono aloitus päivälle kurkkia kylpyhuoneen ikkunasta naapurin lehmiä :)

-Sini-

Valmisteluja

Viime kesänä mökille rakennettu leikkimökki (klik ja klik) olisi tänä kesänä tarkoitus saada käyttöön. Nyt kun serkuskolmikon pienimmätkin ehkä jotain tästä jutusta ymmärtävät – tai jos ei ymmärrä, niin ainakin keksivät itselleen viihtyisiä leikkejä.

Kaikennäköistä on talven aikana tehty, hankittu ja suunniteltu, mutta aika paljon jäi taas viime hetken valmisteluja vime hetkeen :) Sellaisia pikkujuttuja kuin portaiden rakentaminen (miesten homma), leikkimökin tekstiileiden ompelua, verhotankojen maalausta ja tietysti itse avajaisten suunnittelua, leipomista, pientä säätöä. Onpa siis tullut parina iltana tehtyä iltamyöhälle asti ompelu- ja leivontapuuhia.

Mies ja pikkupirpana suuntasivat jo eilen mökille porrastalkoisiin. Näissä merkeissä tuli myös vietettyä ensimmäinen yö erossa pirpanasta sitten neitokaisen sairaalasta kotiutumisen (pirpana vietti synnyttyään vähän normaalia pidemmän tovin sairaalassa …ja äidin sydäntä raastoi jättää pieni käärö ilta toisensa jälkeen yksin sairaalansänkyyn nukkumaan). Jo oli aikakin sanoi moni! Täytyy kyllä myöntää, että aika kolkolta tuntui tulla töistä tyhjään kotiin. Kukaan ei ollut eteisessä kiljahtelemassa riemunkiljahduksia.

Avajaisten kahvipöydän kuuluu tietysti notkua herkuista tai no jos nyt ei ihan notku niin makeaa taitaa olla tarpeeksi jokaisen mahantäydeltä. Mantelipikkuleipiä leivoin jo valmiiksi. Ne kun säilyvät hyvin muutaman päivän. Loput leivonnaisista saa luvan valmistua illalla/yöllä mökkikeittiössä.

Mantelipikkuleivät

(noin 14 kpl)

¾ dl sokeria

150 g mantelimassaa

50 g mantelirouhetta

1 munanvalkuainen

1 rkl jauhoja

tomusokeria

noin 100g suklaata (tummaa tai valkoista)

nomparelleja

*Sekoita sokeri, mantelimassa ja mantelirouhe sormin. Lisää valkuainen pienissä erissä ja lopuksi jauhot.

*Pyörittele kostutetuin sormin taikinasta sopivan muotoisia pikkuleipiä uunipellille. Anna seistä huoneenlämmössä noin 2 tuntia, jotta pikkuleivät kuivuvat.

*Ripottele pinnalle tomusokeria ja paista 175 asteessa 10-12min pikkuleipien koosta ja muodosta riippuen.

*Anna pikkuleipien jäähtyä. Sulata suklaa mikrossa tai vesihauteessa. Kasta pikkuleipien kärjet suklaaseen ja ripottele pinnalle nomparelleja. Nosta jääkaappiin, jotta suklaa jähmettyy.

-Sini-