3. toukokuuta 2013

Valmisteluja



Viime kesänä mökille rakennettu leikkimökki (klik ja klik) olisi tänä kesänä tarkoitus saada käyttöön. Nyt kun serkuskolmikon pienimmätkin ehkä jotain tästä jutusta ymmärtävät – tai jos ei ymmärrä, niin ainakin keksivät itselleen viihtyisiä leikkejä.

Kaikennäköistä on talven aikana tehty, hankittu ja suunniteltu, mutta aika paljon jäi taas viime hetken valmisteluja vime hetkeen :) Sellaisia pikkujuttuja kuin portaiden rakentaminen (miesten homma), leikkimökin tekstiileiden ompelua, verhotankojen maalausta ja tietysti itse avajaisten suunnittelua, leipomista, pientä säätöä. Onpa siis tullut parina iltana tehtyä iltamyöhälle asti ompelu- ja leivontapuuhia.




Mies ja pikkupirpana suuntasivat jo eilen mökille porrastalkoisiin. Näissä merkeissä tuli myös vietettyä ensimmäinen yö erossa pirpanasta sitten neitokaisen sairaalasta kotiutumisen (pirpana vietti synnyttyään vähän normaalia pidemmän tovin sairaalassa …ja äidin sydäntä raastoi jättää pieni käärö ilta toisensa jälkeen yksin sairaalansänkyyn nukkumaan). Jo oli aikakin sanoi moni! Täytyy kyllä myöntää, että aika kolkolta tuntui tulla töistä tyhjään kotiin. Kukaan ei ollut eteisessä kiljahtelemassa riemunkiljahduksia.

Avajaisten kahvipöydän kuuluu tietysti notkua herkuista tai no jos nyt ei ihan notku niin makeaa taitaa olla tarpeeksi jokaisen mahantäydeltä. Mantelipikkuleipiä leivoin jo valmiiksi. Ne kun säilyvät hyvin muutaman päivän. Loput leivonnaisista saa luvan valmistua illalla/yöllä mökkikeittiössä.


Mantelipikkuleivät

(noin 14 kpl)

¾ dl sokeria
150 g mantelimassaa
50 g mantelirouhetta
1 munanvalkuainen
1 rkl jauhoja
tomusokeria

noin 100g suklaata (tummaa tai valkoista)
nomparelleja

*Sekoita sokeri, mantelimassa ja mantelirouhe sormin. Lisää valkuainen pienissä erissä ja lopuksi jauhot.
*Pyörittele kostutetuin sormin taikinasta sopivan muotoisia pikkuleipiä uunipellille. Anna seistä huoneenlämmössä noin 2 tuntia, jotta pikkuleivät kuivuvat.
*Ripottele pinnalle tomusokeria ja paista 175 asteessa 10-12min pikkuleipien koosta ja muodosta riippuen.
*Anna pikkuleipien jäähtyä. Sulata suklaa mikrossa tai vesihauteessa. Kasta pikkuleipien kärjet suklaaseen ja ripottele pinnalle nomparelleja. Nosta jääkaappiin, jotta suklaa jähmettyy.





-Sini-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti