Tänään on kerätty vähäiset joulukoristeet kaappiin
odottamaan seuraavaa vuotta ja suunniteltu huomista paluuta arkeen. Näin loppiaisen
kunniaksi voi kuitenkin vielä katsahtaa taaksepäin joulujuttuihin.
Halusin kovasti päästä kokeilemaan silitettäviä koristekalvoja ja niinpä päätin ommella Pikkupirpanan serkuille joululahjoiksi tunikoita. Mallina käytin samaa Mekkotehdas-kirjan mallia kun aikaisemmin tässä Pikkupirpanan tunikassa. Jokaiseen tunikaan piirtelin kuvan, jonka sitten leikkasin koristekalvosta ja silitin kiinni. Näppärää. Tätä uutta tuttavuutta tulen varmasti käyttämään jatkossakin.

Pikkupirpana oli niin innokas malli, että meinasi lahjat
jäädä paketoimatta.
-Sini-
-Sini-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti