18. tammikuuta 2014

Viikonloppuherkut



Kiireinen viikko takana ja viikonloppu edessä. Kevätkauden aktiviteetit – kerhot, jumpat ja muut – alkoivat tällä viikolla, joten tekemistä on riittänyt. Aurinko ja lumi piristävät mieltä kummasti, mutta kovat pakkaset ovat houkuttaneet Pikkupirpanaa enemmän sisä- kuin ulkoaktiviteettien pariin.

Eilen oli perjantain kunniaksi pakko saada jotain suklaista päiväkahvin kaveriksi. Ilman suklaata kun ei vauhdikkaista päivistä selviä yöunien jäädessä monesti epäinhimillisen lyhyiksi. Eikös ole hyvä tekosyy herkutteluun? Tämä suklaakakku on kaikessa helppoudessaan varsin herkullinen. Ja kun mitään kovin erikoisia aineksiakaan ei tarvita, ei erillistä kauppareissua tarvita suklaahimon iskiessä.

Helppo suklaakakku


100 g voita (tai margariinia)
2 munaa
3 dl sokeria
2,5 dl vehnäjauhoja
4 rkl tummaa kaakaojauhetta
1,5 tl vaniljasokeria
ripaus suolaa

tomusokeria koristeluun

*Laita leivinpaperi irtopohjavuoan (halkaisija 23 cm) pohjalle ja voitele ja korppujauhota reunat.
*Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Sulata voi ja sekoita munasokerivaahdon joukkoon.
*Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan.
*Kaada taikina vuokaan ja paista 200 asteisessa uunissa 18–20 minuuttia. Kakku saa olla mieluummin pikkuisen raaka kuin yhtään ylikypsä.
*Koristele jäähtynyt kakku tomusokerilla. Tarjoile kermavaahdon, jäätelön, marjojen tai hedelmien kanssa tai herkuttele sellaisenaan.



Viikko-ohjelmassa oli myös Pikkujätin 3 kk neuvola. Poika kasvaa silmissä ja kokoa on jo saman verran kun Pikkupirpanalla seitsemänkuisena. Jotkut ovat vähän isompia kuin toiset.


Mukavaa viikonloppua!

-Sini-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti