Aloitin vuoden päätöksellä herkuttomasta tammikuusta.
Tarkoituksena järkeistää omaa ruokavaliota, joka oli lipsunut varsin
herkkupainotteiseksi. Kun kiireessä ei muka ehdi syödä kunnolla, iskee
herkkuhimo, jota tietysti on pakko paikkailla kahvin kanssa keksillä tai
kahdella tai monella ja illalla telkkarin edessä suklaalla tai karkilla. Ja kas
kummaa, tällaisella ruokavaliolla saa aikaiseksi varsin saamattoman ja väsyneen
olon.
Nyt on herkutonta elämää muutama viikko takana. Ja voi
vitsit minkälainen muutos omassa voinnissa ja energiatasoissa on tapahtunut.
Tuntuu, että olen taas löytänyt oman itseni jostain sieltä väsymyksen syövereistä.
Raakasuklaa on sallittujen herkkujen listalla sillä sehän on
hyvinvointia edistävää ja stressiä vähentävää superfoodia. Päätinkin kokeilla
ensimmäisen työviikon päätteeksi vähän erilaista raakasuklaa herkkua. Tämän voisi
ehkä nimetä raakasuklaa-taateli-leivokseski.
Raakasuklaa-taateli-leivos
Pohja
1 dl kuorellisia manteleita
2 dl kuivattuja taateleita
Raakasuklaa
65 g kaakaovoita
noin 5 rkl raakakaakaojauhetta
noin 1 rkl riisinlesejauhetta
noin 1 rkl lucumaa
noin 1 tl macaa
hyppysellinen ruususuolaa
noin 1 tl juoksevaa hunajaa
noin 1 dl kookosmaitoa
Kaakaonibsejä koristeluun
*Liota manteleita ja kuivattuja taateleita pari tuntia.
Kaada vesi pois ja soseuta. Ei haittaa, jos jää sattumia. Painele
leivinpaperilla vuoratun vuoan pohjalle. Itse käytin pyöreää irtopohjavuokaa,
mutta mikä tahansa käy.
*Raasta kaakaovoi ja sulata vesihauteessa. Kaakaovoin
sulamispiste on 35 asteessa eli vesihauteeksi riittää kiehautettu vesi
kulhossa, jonka päällä toinen kulho, jossa kaakaovoita sekoittelet. Lisää
kuivat aineet. Nosta pois vesihauteen päältä. Lisää hunajaa maun mukaan.
Taatelit tekevät pohjasta varsin makean, joten suklaa ei kaipaa paljoa
makeutta. Ja sekoita vielä lopuksi joukkoon kookosmaito.
*Levitä suklaaseos pohjan päälle. Peitä hyvin sillä suklaa
imee itseensä helposti makuja jääkaapista. Nosta jähmettymään.
*Koristele kaakaonibseillä ja leikkaa terävällä veitsellä
sopiviksi paloiksi.
-Sini-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti