18. elokuuta 2012

Nikkarointia


Kuten jo tuli mainittua, vietimme taas jokusen päivän mökillä. Jokseenkin surkeassa säässä tällä kertaa. Ei elokuussa kuulu olla jäätävän kylmää …eihän? Hyvät hetket päivästä piti hyötykäyttää nikkarointiin, jotta leikkimökin kalusteet valmistuivat ennen syksyn tuloa. Suunnitelmiini ei nimittäin kuulu kalusteiden väsäily syksyn sateissa tai talven pakkasissa ja ensi keväänä on leikkimökin ”grand opening” ja silloin pitää kaiken olla tiptop fiininä …vaikka eivätpä kai nuo pikkutytöt välittäisi vaikka olisikin vaan vähän sinnepäin.

Mökkeilyporukkaan kuului tällä kertaa miehen kavereita, jotka luulivat pääsevänsä mökillä kalaan, saunaan, grillaamaan ja muuten vaan rentoutumaan …ehei …väärin meni! Kun aikaa oli niukasti sateen jatkuvasti uhatessa, piti valjastaa kaikki kynnelle kykenevät leikkimökinkalustetalkoisiin. Yksi sahasi ja toinen ruuvasi …lopulta vähän maalia pintaa ja hyvä tuli. Iso kiitos apureille! Maalasin kalusteet Tikkurilan Unica ulkokalustemaalilla ajatellen, että näin saadaan kestävä pinta. Maali oli jokseenkin hankala työstää, joten toivon todella, että työ kannatti, eikä heti ensi kesänä ole uusinta sudinnan aika.


Hyllyt ja ikkunalauta tehty Kodin1:stä löytyneistä tauluhyllyistä

Etolasta löytynyt harja sai tietysti pinkin maalipinnan.

Reipas pikkuapulainen pääsi koe käyttämään, ja myöhemmin myös koe maistamaan, koleassa säässä ensimmäisiä ihan oikeita kenkiään.

Isovanhempien reissusta tuomat ihanat liilat Elefantenit.



Suunnitelmissa oli myös mustikanpoimintaa, mutta sille puhteelle ei tällä reissulla riittänyt aikaa. Puolukoita näytti kypsyvän metsän täydeltä, joten ainakin yksi mökkireissu pitää tälle syksylle (tai siis loppu kesälle) mahduttaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti