Kaikesta suunnittelusta ja hyvistä aikeista huolimatta
jäivät joulujärjestelyt kaikilta osin tänäkin vuonna viime tinkaan. Kotiin ei
paljoa joulukoristeita laitettu. Enemmän sellaisia talvisia juttuja –
kynttilöitä ja kukkia. Sunnuntaina teimme kuitenkin koko perheen voimin ”metsäretken”
läheiseen metsikköön ja etsimme sopivan kokoisen ja mallisen oksan meille
joulupuuksi. Vähän valkoista huonekalumaalia ja se oli siinä. Oksilla roikkuvat
lasten pikkujoululahjoina saamat hauskat BabyArt joulupallot, joihin on
maalattu kädenjäljet. Tai no Pikkujätin osalta päädyin jalanjälkiin, kun tiukasti
käsiään nyrkissä pitävä herra ei ollut kovin yhteistyöhaluinen maalauspuuhissa.
Nyt olemme kaiken kiireen jälkeen päässeet nauttimaan
joulusta, jouluruuista ja ennen kaikkea joulun rauhasta. Parhautta.
Rauhallista joulua!
-Sini-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti