Kesä ehti luvattoman pitkälle ennen ensimmäistäkään
raparperipiirakkaa. Tämä epäkohta oli korjattava viime viikonloppuna.
Uusimmassa Divaani-lehdessä oli houkuttelevan kuuloinen resepti ja ajattelinkin
aloittaa kesän jollain muulla, kun sillä ihan perinteisellä raparperipiirakalla,
jota aina teen. Kauppaan en ehtinyt tämän suunnitelman tiimoilta, joten oli
tyydyttävä siihen, mitä kotoa löytyi. Tuli siis ”vähän” sovellettua.
Rahkaa, raparperia ja pähkinöitä. Eikös niistä saa terveellisen
välipalan?
Pähkinäinen raparperipiirakka
Pohja
125g voita
1 dl sokeria
2,5 dl vehnäjauhoja
0,5 dl mantelijauhetta
1 kananmuna
Täyte
3 dl raparperinpaloja
1,5 dl fariinisokeria
200 g rahkaa
1 tl vaniljasokeria
40 g hasselpähkinöitä kevyesti rouhittuna
*Sekoita paloiteltu huoneen lämpöinen voi, sokeri, jauhot ja
kananmuna tasaiseksi massaksi. Painele irtopohjavuoan pohjalle (itse käytin
laiskana piirakkavuokaa ja siitä piirakka ei tahtonut irrota).
*Kypsennä pohjaa 200 asteisessa uunissa 10 minuuttia.
*Kuori ja paloittele raparperit. Lisää joukkoon puolet
fariinisokerista.
*Sekoita keskenään loppu fariinisokeri, rahka ja
vaniljasokeri.
*Kaada rahkaseos pohjan päälle, ripottele pinnalle
raparperit ja pähkinät.
*Paista vielä 30-35 minuuttia. Anna jäähtyä ja irrota
vuoasta.
*Tarjoile vaniljajäätelön tai vaniljakastikkeen kanssa.
Raparperia riittää. Mitäköhän siitä seuraavaksi tekisi?
-Sini-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti