Eletäänkö nyt niitä paljon puhuttuja ruuhkavuosia? Ainakin
kalenteri on ollut viime aikoina jopa hivenen liian ruuhkainen, vaikka
kiireestä, touhusta ja tohinasta pidänkin. Päivääkään en kuitenkaan vaihtaisi
pois :)
Onneksi syödä on pakko …jos ei muuta erityistä ehdi väsäillä, niin jotain
herkkua ainakin.
Viime viikolla sain päähäni, että nyt on pakko päästä
kokeilemaan myslin tekemistä. Monesti olen aikonut ja reseptejä lueskellut,
mutta tositoimiin ei ole tullut ryhdyttyä. Kannatti käyttää tähän hetki illasta
sillä syntyi kyllä varsin herkullinen kaveri rahkan tai jogurtin seuraksi. Ihan
eri luokkaa, kun kaupan tavara.
Pähkinä-karpalo-muromysli
3 dl kaurahiutaleita
2 dl riisimuroja
1 dl mantelirouhetta
noin 60 g hasselpähkinöitä kevyesti rouhittuna
noin ½ dl fariinisokeria
noin ½ dl omenasosetta
1 rkl auringonkukkaöljyä
kanelia
kuivattuja karpaloita
* Sekoita hiutaleet, murot ja pähkinät kulhossa. Sekoita
sokeri, omenasose, öljy ja kaneli toisessa kulhossa ja lisää myslin sekaan.
* Kaada seos uunipellille leivinpaperin päälle ohueksi
levyksi ja paista noin 15min 200 asteisessa uunissa. Lisää karpalot
* Siirrä jäähtynyt mysli purkkiin. Herkuttele.
Sormet syyhyävät erilaisten ompelusten ja parin
remonttiprojektin pariin …pian on niiden aika.
-Sini-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti