Jamie Oliverin kanapiirakasta lisukkeineen on tullut yksi
meidän lempiruuista. Jo alkuviikosta mies kyseli, että tehdäänhän viikonloppuna
taas Jamien kanapiirakka …no tehdäänhän me. Resepti löytyy Jamien 30 minuutin
ateriat kirjasta …no, vähän enemmän kuin 30 minuuttia tuon ruuan tekemiseen
näin kotioloissa on mennyt, mutta hyvää on. Hauskinta ruuassa on nuo vähän
erilaiset lisukkeet. Kirjan reseptejä on haukuttu epäterveellisiksi ja eiväthän
nuo kaikki mitään terveysruokaa olekaan, mutta ei kai aina tarvitsekaan olla.
Meillä nuo kirjan reseptit ovat olleet ennemmin viikonloppuun sopivia, kuin kiireiseen
arkeen, vaikka ideana kaiketi onkin ”helppoa arkiruokaa”.
Kanapiiras
4 broilerin rintafileetä
oliiviöljyä
sipuli
200 g herkkusieniä
1 runsas rkl vehnäjauhoja
2 tl englantilaista sinappia
1 runsas rkl creme fraichea
2,5 dl kanalientä
muutama oksa tuoretta timjamia
hippunen muskottipähkinää
suolaa, pippuria
1 paketti valmista voitaikinaa
1 muna
Pilko kanat ja paista pannulla oliiviöljyssä. Lisää pannulle
pilkotut sipulit ja herkkusienet sekä vehnäjauho ja sekoittele. Lisää sitten
sinappi, creme fraiche sekä kanaliemi ja sekoita huolellisesti. Revi pannulle
timjamin lehdet ja mausta muskottipähkinällä, pippurilla ja suolalla. Anna
hautua. Kaada kastike laakeaan uunivuokaan. Kauli voitaikinalevyä vähän
isommaksi ja nosta täytteen päälle. Voitele munalla. Paista 200 asteessa noin
15 minuuttia.
Porkkanalisäke
600 g porkkanoita
oliiviöljyä
suolaa, pippuri, tuoretta timjamia
Kuori ja viipaloi porkkanat. Pane viipaleet kasariin ja
lisää loraus oliiviöljyä, suolaa, pippuria ja muutama timjamin latva. Kaada
päälle kiehuvaa vettä niin, että porkkanat peittyvät. Keitä noin 15min kunnes
porkkanat ovat pehmeitä. Kaada vesi pois. Soseuta tai tarjoa sellaisenaan.
Herneet
2 pientä sydänsalaattia
oliiviöljyä
1 rkl vehnäjauhoja
2,5 dl kanalientä
muutama oksa tuoretta minttua
2 pussia pakasteherneitä
puolikas sitruuna
suolaa, pippuria
Laita tyhjä kanapannu takaisin hellalle. Laita pannulle oliiviöljyä
ja vehnäjauhot. Kaada päälle kanaliemi, revi joukkoon mintunlehdet ja vatkaa
sileäksi. Lisää herneet ja pilkottu salaatti. Purista sitruunan mehu, lisää
tilkka kiehuvaa vettä ja mausta suolalla ja pippurilla. Jätä kannen alle
odottamaan tarjoilua.
Mmmm …herkullista! Seuraavalla kerralla voisin kokeilla
korvata voitaikinan vaikka ruistaikinalla …olisikohan se vähän terveellisempi,
mutta kuitenkin yhtä herkullinen vaihtoehto.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti