Yksi aamuherätys ennen lomaa…
Pari viikkoa sitten siirryin uudelle toimistolle ”vähän”
pidemmän työmatkan päähän. 40km pyöräilyä päivässä ja kesäinen herkuttelu on
sallittua.
Muuton kunniaksi tarjosin vanhalle toimistolle jääville
kivoille työkavereille läksiäiskakkukahvit – raparperia jo aiemmin hyväksi
koetulla reseptillä. Valkosuklaan makeus ja raparperin happamuus!
Raparperi-valkosuklaamoussekakku
Pohja
Noin 200g kauratäytekeksejä
noin 50g voita tai margariinia
Raparperihilloke
4 raparperin vartta
sokeria maun mukaan
kanelia
¼ dl maissitärkkelystä tai perunajauhoja
¼ dl vettä
1 liivatelehti
Mousse
1prk kuohukermaa tai flora vanillaa
1prk (n 200g) maustamatonta
tuorejuustoa
100-130g valkoista suklaata. Pandan valkoinen suklaa on
ollut varsin sopivaa leivontaan ja levy on sopivasti 130g
1/2dl sokeria
4 liivatelehteä
tilkka vettä
*Murskaa keksit. Saa jäädä vähän erikokoisia sattumia .
Sulata voi ja sekoita keksimurskaan. Painele irtopohjavuoan pohjalle. Nosta
pohja jääkaappiin täytteen teon ajaksi.
*Laita liivatelehti likoamaan kylmään veteen. Kuori ja pilko
raparperi (noin 1cm paloiksi). Laita kattilaan raparperi, sokeria ja ripaus
kanelia. Sokerin määrää voi lisätä tai vähentää oman maun mukaan. Raparperi saa
kuitenkin jäädä aika happamaksi. Keittele hetken aikaa niin, että raparperi
pehmenee. Sekoita maissitärkkelys tai perunajauho kylmään veteen ja sen jälkeen
lisää seos raparperihillon sekaan. Lisää liivatelehti seokseen ja sekoita
hyvin. Levitä hilloke keksipohjan päälle ja nosta takaisin jääkaappiin.
*Hillokkeen tulee olla jäähtynyt ennen moussen lisäämistä
eli tämän viimeisen vaiheen voi tehdä vaikka vähän myöhemmin. Laita liivatteet
likoamaan kylmään veteen. Vaahdota kerma. Sulata valkosuklaa. Itse sulattelen
suklaat mikrossa. Sekoita tuorejuusto suklaan sekaan ja lisää seos sen jälkeen kermavaahtoon.
*Tässä kohtaa kannattaa maistella onko tarvetta lisätä sokeria vai makeuttaako
suklaa tarpeeksi. Jos tykkään vaniljasta, voi käyttää myös vaniljasokeria.
*Lämmitä kattilassa tilkka vettä. Kun vesi kiehuu, nosta
kattila pois liedeltä ja lisää liivatteet. Lisää liivate vaahdon sekaan ohuena
nauhana koko ajan sekoittaen. Kaada vaahto vuokaan raparperihillokkeen päälle
ja nosta jääkaappiin jäähtymään.
*Hyytymiseen menee noin 4 tuntia, mutta kakku säilyy
herkullisena jääkaapissa muutaman päivänkin. Hyydytetyt kakut kestävät myös varsin
hyvin pakastamista.
*Koristeeksi levitin pinnalle raastettua valkosuklaata.
Lomaa kohti!
-Sini-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti