Jouluherkuista ylitse muiden nousee vuodesta toiseen
piparit. Jostain kumman syystä piparitaikina maistuu erityisen hyvältä ja
leivonnan ohessa ”jämäpaloja” aina eksyy suuhun. Piparitalot ovat aina olleet
niitä mun joulun must juttuja. Niinäkin vuosina, kun en joulusta ole niin
kovasti innostunut, on aina pitänyt jonkunlainen tönö leipoa. Mielestäni
piparitaloista tekee täydellisiä sellainen pieni epätäydellisyys,
leikkimielisyys ja suurpiirteisyys. Ja sitten odotellaankin loppiaista innolla,
että viimeisenä jouluherkkuna saa tuhota monta viikkoa herkkuhammasta
huudelleen talon.
Odotan kovasti, että tuosta pikkupirpanasta olisi
leipurikaveriksi …ehkä ensi jouluna. Tänä jouluna lainasin pirpanan serkkua
tähän hommaan. Ja hyvä lainalapsi olikin! Rinta rinnan koristeltiin omia
talojamme, maisteltiin vähän koristeeksi kuuluvia karkkeja ja vertailtiin
aikaansaannoksia.
Olen haaveillut kovasti joulukukista kotia koristamaan.
Havunoksista. Kuusen tuoksusta. Kukkakaupassa vieraillessa totesin, että taas
on mentävä järki esteettisen silmän edelle. Ei allergiaperheeseen voi tuoda
hyasintteja tai muita tuoksuvia, jotka saavat silmät kyynelehtimään.
Metsäretkelle voisi lähteä katselemaan lumisen metsän kauneutta, mutta ei sieltäkään
kannata oksia kantaa mukanaan, kun päätyisivät yhtä nopeasti ovesta ulos kuin
ovat sisään tulleet. Jotain kaunista kannoin kuitenkin kukkakaupasta kotiin...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti