24. maaliskuuta 2014

Sugar is sweet and so are you



Jouluisten piparileivointojen innoittamana on tästä perheestä löytynyt varsin innokas pikkuleipuri.  Essu päälle ja leipomaan on Pikkupirpanan toive monena päivänä. Parasta leipomista on sellainen, jossa pääsee leikkimään muoteilla. Pullataikinalla leikkiminenkin oli kivaa, mutta ei se muotteja voittanut.

Pienenä haasteena taikinantekijällä on keksiä hyviä muoteilla leivottavia taikinoita ilman sokeria. Parasta leipomisessa kuitenkin on se, että itse pääsee tekeleitä maistelemaan. Monen Pikkupirpanan ikäisen ruokavalio on varmasti vanhempien toiveesta sellainen, johon sokeriset herkut eivät kuulu. Vanhempien toiveiden lisäksi meidän perheessä ruokavaliota rajoittaa Pikkupirpanan elämän alun vaikeuksien aiheuttama erikoisruokavalio. Tähän ruokavalioon sokeri sopii vain hyvin pienissä määrin. Hedelmiä voi onneksi nykyään jo syödä.

Tällaisen keksireseptin kehittelin. Taikina oli aika venyväistä , mutta kyllä siitä saatiin muotilla keksejä aikaiseksi. Lopputulos muistutti maussa aika paljon voileipäkeksiä banaanivivahteella, mutta oli koostumukseltaan pehmeämpi. Täällä ainakin maistui lapsille.

Lasten keksit


1 reilun kokoinen banaani
100 g voita tai margariinia
1 muna
4,5 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta

* Soseuta banaani. Vatkaa joukkoon pehmeä voi tai margariini. Lisää muna.
* Sekoita leivinjauhe jauhojen joukkoon ja lisää taikinaan.
* Kääri taikina muovikelmuun ja nosta jääkaappiin leipomiseen asti (vähintään puoleksi tunniksi). Näin taikina on vähän helpommin leivottavaa.
* Leivo taikinasta muoteilla keksejä.
* Paista 200 asteisessa uunissa noin 10 minuuttia.






Jos jollain on hyviä sokerittomia (myös ilman keinotekoisia makeutusaineita) reseptejä lasten kanssa leipomiseen, niin otan mielelläni vastaan.


-Sini-