15. marraskuuta 2015

Näkkäri

Jokunen aika sitten lähes tulkoon joka lehdessä ja blogissa esiteltiin erilaisia siemennäkkärireseptejä. Innostuin ajatuksesta kovasti ja vesi kielellä kokeilin useampaakin reseptiä. En kuitenkaan ollut tyytyväinen. Lisäksi vielä vähän päivitystä vaille olevan keittiön hivenen elämää nähnyt uuni kieltäytyi paistamasta näkkäreistä täydellisen rapsakoita.

Monen ei niin onnistuneen yrityksen jälkeen sain lopulta aikaiseksi omia makunystyröitä ilahduttavan version gluteenittomasta siemen-mantelinäkkäristä. Jopa uuni luovutti ja suostui yhteistyöhön.
 
 



Siemen-mantelinäkkäri

 

1 dl kokonaisia kuorellisia manteleita
1 dl seesaminsiemeniä
2 dl maissijauhoa
0,5 dl (rypsi)öljyä
2 dl kiehuvaa vettä
suolaa


*Rouhi mantelit. Voi jättää isompiakin sattumia. Sekoita mantelirouhe, siemenet ja maissijauho. Lisä öljy ja kiehuva vesi.
*Kaada taikina uunipellille leivinpaperin päälle. Laita toinen leivinpaperi taikinan päälle, jotta saat kaulittua sen ohueksi levyksi. Ripottele pinnalle hyvää suolaa.
*Paista 150-asteisessa uunissa noin 45min kunnes näkkärin pinta on saanut vähän väriä ja näkkäri on kauttaaltaan rapsakka. Omassa uunissa paras tulos syntyi, kun paistoin näkkäriä ensin noin 30min luukku kiinni ja sen jälkeen kuivattelin 15-20min luukku raollaan.


-Sini-

8. marraskuuta 2015

Isänpäivän aamiainen



Isänpäivän kunniaksi vaihtui puuro aamulla parempiin herkkuihin – aamiaisritareihin.




Aamiaisritarit


6 palaa hyvää vaaleahkoa leipää
2 munaa
2dl maitoa
1 tl vaniljasokeria
1 tl kanelia
voita paistamiseen

100 g cashewpähkinöitä
0,5 dl vettä
2 pientä banaania
100 g pakastemustikoita
1 tl hunajaa

tuoreita marjoja

*Laita cashew pähkinät likoamaan mielellään jo edellisenä iltana. Pilko banaanit ja laita pakastimeen pariksi tunniksi.
*Kaada pähkinöistä liotusvesi pois ja murskaa blenderissä. Lisää vesi ja sekoita. Heitä joukkoon banaanit ja mustikat, jotka mielellään saa olla vähän sulaneita. Toivo, että blenderissä riittää tehot, ja sekoita tasaiseksi. Makeuta hunajalla.
*Vatkaa munista rakenne rikki. Lisää maito, vaniljasokeri ja kaneli.
*Kostuta leivät muna-maitoseoksessa ja paista pannulla voissa.
*Tarjoile ritarit cashewpähkinä-mustikka-banaani-herkun ja tuoreiden marjojen kanssa.


Hyvää isänpäivää kaikille isille ja isoisille!

-Sini-

1. marraskuuta 2015

Mustaa ja valkoista



Remontti etenee ja ollaan jo sellaisessa vaiheessa, että värimaailman suuret linjat alkaa hahmottua – mustaa ja valkoista.

Korkkilattian alta kaivettiin esiin vanha puulattia. Ajatuksena oli hioa pinta sileäksi järeämmällä työkalulla. Nopeaa ja näppärää. Työkaveri kuuli suunnitelmista ja totesi, että tällä tyylillä katoaisi lattiasta vanhan lattian henki ja kauneus, joten ei kun muuttamaan suunnitelmia. Työkaluiksi valikoitui kuumailmapuhallin ja tasohiomakone. Nopeus ja näppäryys muuttui hitaaksi ja työlääksi. Lopputulos oli toivottu. Musta lattia on ollut ajatuksena jo silloin, kun vasta varovasti haaveilimme joskus tässä talossa asuvamme. Maaliksi valikoitui Uula-puulattiamaali, jonka värjääminen mustaksi onneksi onnistui tehtaalla.




Seinien rakenne aiheutti pähkäilyä. Lopulta päädyimme tilkitsemään kulmat, ikkunanympärykset sekä lattian ja katon rajan pellavariveellä ja ilmasulkupaperilla. Päälle limittäin kaksi kerrosta 12mm puuhuokolevyä. Reikien tasoitus ja pohjamaalaus Uulalla.

Tässä vaiheessa pääsimme harjoittelemaan paperitapetilla tapetointia sillä seinille piti saada makulatuuritapetit. Kokemusta on easy-up tapeteista, mutta tässä tarvittiin pari hyvää vinkkiä ja paljon kärsivällisyyttä. Vanhempieni pitämän lyhyen tapetointikoulun jälkeen olimme valmiita hommiin ja vietimmekin pari yövuoroa, lasten nukkuessa, tapetoinnin parissa. Huokolevyn saumakohtiin tapetin alle laitettiin kostutettua kuittipaperia, jotta puun eläminen ei aiheuttaisi tapetin repeämistä. Tämän jälkeen tapetti pohjamaalattiin ja tässä sitä nyt ollaan.





Pieni pätkä sisäväliseinää välttyi kaikelta työstöltä sillä halusimme ehdottomasti jättää näkyviin kaunista vanhaa hirsiseinää.




Ruokahuoneessa on nyt valmis katto ja lattia, seinät pohjamaalilla ja tapetti etsinnässä. Muutama pikkujuttu kuten sähköt ja listat puuttuu. Ennen kun näihin hommiin päästään on vuorossa olohuoneen remontti.


Sini

19. syyskuuta 2015

Jotain valmista



Ruokahuoneen uutta eli vanhaa kunnostettua kattoa on nyt voinut ihastella parin viikon verran. Ensimmäinen valmis osa isoa vuosia kestävää remonttirupeamaa. Niin pieni osa, että tuntuu vähän hölmöltä kovasti hihkua. Kuitenkin jokainen valmistunut vaihe on pieni askel kohti sitä kotia, jonka näen mielessäni ja jota suunnittelen ja ideoin taukoamatta. Ja jos ei pienistä askelista jaksa innostua, katoaa into koko remontista. Nyt on konkreettisesti saatu aikaiseksi jotain näkyvää ja tätä halutaan lisää.




Pähkäilimme kattomateriaalin kanssa. Jättääkö kattoon haltex levyt vai purkaa esiin kaiketi alkuperäinen puupaneeli. Päädyimme jälkimmäiseen. Vähän purkutöitä, monen sadan pienen naulan irrotus, yhtä monen reiän paikkaus, hionta ja neljä kerrosta maalia ja valmista tuli. En ollut koskaan ennen maalannut varren kanssa pensselillä, joten oikea työtapa vaati vähän harjoitusta. Onneksi siis ruskean katon saaminen valkoiseksi vaati useamman maalikerroksen, joten viimeisen kerroksen kanssa homma rupesi jo sujumaan.

Maaliksi valitsimme Uulan Into sisäpohjamaalin. Maali tuoksui hyvälle ja sillä oli kiva maalata. Tykkään kovasti mattavalkeasta lopputuloksesta.




Nyt ollaan työstetty lattiaa ja kohta ollaan jo maalausvaiheessa.

-Sini-

3. elokuuta 2015

Niin se sitten alkoi – remontti





Remonttia on mietitty, pohdittu ja pähkäilty talven yli. Mitä tehdään ja missä järjestyksessä? Miten tehdään? Kuka tekee? Suurista linjoista on päästy yksimielisyyteen. Remontin osalta tärkeimpiä tavoitteita on pitää talo terveenä ja toimivana. Remontissa edetään pala kerrallaan – vältetään sitä, että keskeneräisiä projekteja on meneillään joka nurkassa. Kunnioitetaan vanhaa, mutta tuodaan taloon nykyajan hienouksia kuten kaksi vessaa ja järkevä kylpyhuoneratkaisu neljälle.

Keväällä aloitimme yhteistyön arkkitehdin kanssa ja taistelun muutosrakennusluvasta. Piirustukset pienestä laajennusosasta ovat valmiit ja lupa haussa. Nyt odotetaan…

Ensimmäinen remonttiprojekti on ruokailutilan kunnostus. Ruokailutila eli alakerran makuuhuone keittiön ja olohuoneen välissä. Huone, joka meillä tulee palvelemaan ruokailu-/monitoimihuoneena. Turhimmasta huoneesta aloitetaan, voisi joku ajatella. Se, että tämä huone on poissa käytöstä vähän pidempään, ei haittaa arkea suuresti. Nyt on ollut aikaa tutkia, mitä pintojen alta löytyy. Voidaan tehdä päätökset rakenteista ja pintamateriaaleista rauhassa. Nämä päätökset, kun sitten vaikuttavat koko muun talon remonttiin. Tässä huoneessa myös ulkonurkan kunto oli päällisin puolin tarkasteltuna sellainen, että seinän avaaminen houkutti. 




Vanhat kaapistot purettiin. Ne olikin rakennettu varsin jämäkästi, eikä naulojen määrän tai koon suhteen oltu kitsasteltu. Seiniä purettiin monen tapetti- ja pahvilevykerroksen verran. Seinäpahvit oli osin tapetoitu molemmin puolin moneen kertaan. Uusiokäytettyä materiaalia kaiketi. Korkkilattian alta löytyi vanha puulattia, joka toivottavasti saadaan hiottua ja maalattua käyttökuntoon. Katon kanssa pähkäillään. Säilytetäänkö huoneeseen jossain vaiheessa tehty haltex-katto vai puretaanko esiin vanha panelointi.








Seinissä ihastellaan nyt vanhoja hirsiä. Ehkä joku pätkä vanhaa seinää jätetään näkyviin, mutta muuten toki vaativat työtä. Talon ulkovuorauksen uusiminen ei ole remonttilistan alkupäässä. Jossain vaiheessa sekin tehdään ja silloin lisätään eristettä hirren ulkopintaan. Jätetään eristeen ja ulkopaneloinnin väliin tuuletusväli kuten kuuluu. Nyt sellainen puuttuu. Ja maalataan pinta hengittävällä maalilla lateksimaalin sijaan. Hirren sisäpuolelle tulee ehkä tuulensuojapaperi ja puukuitulevyä. Tai ehkä tuulensuojalevyä ja puukuitulevyä. Mietinnässä vielä. Nurkat yritetään saada tiiviiksi. Varmaa on, että seinien ulkopintojen remonttia odotellessa meillä kuljetaan talvet villasukissa ja – puseroissa.

Fiilikset vaihtelevat innon ja kauhun välillä.

-Sini-